Matkakuumeilijan matkassa: Napoli - pitsaa ja tulivuoren henkäystä

Napoli, Neapolis eli uusi kaupunki, sijaitsee Campanian hallinnollisella alueella Etelä-Italiassa. Kaupunki lepää Napolinlahden rannalla, kahden tuliperäisen alueen puolivälissä. Campi Flegrei on maailman vaarallisimpia tulivuoria. Itseasiassa se on supertulivuori. En ole tulivuorten asiantuntija, mutta mikäli se pitää paikkansa, että purkautuessaan supertulivuori saisi aikaan maailmanlaajuista tuhoa, on parempi, että Campi Flegrei pysyy rauhallisena. Vesuvius puolestaan on vaatimattomasti ”vain” tulivuoreksi luokiteltu. Sen rinteillä on asutusta, huolimatta siitä, että se on purkautunut useita kertoja.

Saavuimme Napoliin aamupäivällä,  jolloin aurinko oli jo ehtinyt kivuta riittävän ylös saaden aikaan paahtavan helteen. Lämpötila kipusi joka päivä noin 35 C lukemiin. Kaikesta rasvaamisesta huolimatta, olkapäät saivat pienen punan. Onneksi on Aloe Vera-rasva.

Napolin lentokentällä oli selkeät ohjeet Alibussille, jolla pääsee keskustaan 5€ hintaan. Napoli centrale eli ns. keskusasema kaikelle julkiselle liikenteelle sijaitsee Piazza Garibaldilla. Täältä lähtee niin ns. lähiliikennejunat kuin pidemmällekin suuntaavat junat. Myös metro kulkee täältä. 

Napolin liikenne on yhdellä sanalla kuvattuna kaoottista. En tiedä noudattaako kukaan minkäänlaisia liikennesääntöjä. Ehkä jonkinlainen sääntö on, että se menee, kuka ensiksi ehtii. Tämä koskee myös jalankulkijoiden ja muun liikenteen välistä suhdetta, joten tarkkana saa olla.  Vihreä valo jalankulkijalle ei takaa sitä etteikö ohi suhahda skootteri tai pieni, joka puolelta lommolla oleva, auto. Skootterit ovat napolilaisten suosiossa ja niitä on liikenteessä paljon. 

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme Napolin kaupunkiin. Motoksi kehkeytyi nopeasti ”Kurkkaa aina nurkan taa” sillä Napolissa se kannattaa lähes poikkeuksetta. Ympäristö saattaa vaikuttaa nuhruiselta, mutta kun kurkistat sisäpihoihin ja katsot tarkemmalla silmällä, saatat löytää jotain kaunista ja kiehtovaa. Ikinä ei tiedä, mitä hauskaa nurkan takaa voi löytyä. Napoli on mielestäni kohtuullisen helposti hahmotettavissa, eikä karttaa ole tarvinnut joka käänteessä kaivaa esiin. 

Kävelimme rantabulevardilla ja siellä vastaan tuli lopulta Castel Dell’ovo, Napolin vanhin linnoitus. Linnoitukseen oli ilmainen sisäänpääsy ja siellä oli näyttely, jossa kerrottiin paikallisesta teatterihistoriasta. Itse näyttely jäi hieman vajaaksi, koska italian kieli ei allekirjoittaneella taivu, mutta mm. puvut olivat ihan kauniita katsella. 

Napolilaisilla ei ole kunnollista hiekkarantaa, mutta paikallisia se ei haitannut. He loikkivat kauniin siniseen mereen kallioilta ja rantabulevardin liepeillä oli venevuokraamoja joista sai vuokrata veneen, joilla he soutelivat hieman kallioista kauemmas ottamaan aurinkoa. Rennon näköistä touhua. 

Huoneistomme sijaitsi liikenneympyrässä ja hetken palloilimme ympäri ämpäri ennen kuin löysimme perille.

Always be Batman...

Kohti Via Toledon shoppailukatua

Pistaasijäätelöä... nam!

Jollain oli Antoniolle viesti.

Kurkkasimme nurkan taakse.

Piazza Plebiscito

Rantaelämää.

Tassut Napolissa.

Castel Dell'ovo.

Yleisin kulkuväline Napolissa.

Universitan asema oli värikäs kuin tripillä oleva dicopallo.

Napolin katukuvaa ei ehkä kaunista tägit ja suttuiset graffitit mutta antavat sille omanlaisensa ilmeen.

Välillä kohdalle osui myös ihan kaunistakin katutaidetta.

Dante omalla aukiollaan.

Ostoskeskus tarjoili arkkitehtuuritaidetta.

Napolissa kun ollaan niin napolilaista pitsaa on tietenkin syötävä. Klassikko Margherita maksaa noin 3-4€ eikä muutkaan vaihtoehdot kalpene klassikolle. Hinnat ovat huokeita ja  kasvissyöjällekin löytyy useampi vaihtoehto. Kävimme syömässä pitsat Hosteria e Pizzeria Masaniellossa sekä Antica pizzeria Del Borgossa. Pastaa nautiskelimme Via Tribunali nimisen kadun varella olevassa Insolito-ravintolassa. Ei mikään makuhermoja järisyttävä kokemus, mutta ihan kelpoa spagettia. Alunperin olimme aikeissa jonottaa Gino Sorbillon ravintolaan, josta ilmeisesti saisi maailman parhaat pitsat, mutta jono oli lauantaina illalla pitkä. Ajatus siitä, että jonottaisi pitsaa puolesta tunnista tuntiin tuntui hieman hölmöltä, joten tyydyimme sitten pastaan. 

Kiinnostavia retkikohteita Napolin liepeiltä löytyy. Teimme päiväretket Pompeihin ja Vesuviukselle. Circumvesuviana kuljettaa Napolista aina Sorrentoon asti ja sillä reitillä sijaitsee niin Pompeijin rauniot kuin kuljetukset lähelle Vesuviuksen huippua. Liput junaan kahdelta maksoivat 5,60€ suuntaansa Pompeihin mentäessä ja vielä edullisemmin pääsee Ercolana Scavin pysäkille, josta löytää bussikuljetuksen tulivuorelle. Bussikuljetus oli näppärä keino päästä riittävän ylös , jotta jaksoi sitten itse kavuta lopun matkaa. Liput maksoivat yhteensä 20€/hlö. Bussimatka vuorelle ja takaisin 10€ ja toisen 10€ sai maksaa lipusta vuorelle. 

Circumvesuviana ajaa useita reittejä mutta oikealle laiturille oli helppo löytää ja napolilaiset kyllä auttavat jos eksyy. Napolilaiset ovat pääsääntöisesti avuliaita ja ystävällisiä. Ainakin meidän kohdalle osui ystävällisiä ihmisiä.

POMPEIJI

Pompeiji hautautui Vesuviuksen purkauksen alle vuonna 79. Vuodesta 1748 se on ollut laajojen arkeologisten kaivausten kohteena . Iso osa kaupunkia on vielä tutkimatta ja kaivaukset siis jatkuvat edelleen. Unescon maailmanperintökohde siitä tuli vuonna 1997.
Rauniot olivat mielestäni vaikuttavat. Katuja kävellessä oli hauska kuvitella millaisia ihmisiä Pompeijissa on oikein asunut. Oliiviöljykauppiaita ainakin. Ja ilotyttöjä sekä gladiaattoreita. Saatavilla olisi ollut opastettuja kierroksia, mutta me halusimme kiertää kohdetta itse. Oppaita pörrää ympärillä koko ajan, joten väistämättä pieniä historiapläjäyksiä saa vaikkei nyt opastetulla kierroksella olisikaan. 
Viinin jumalan tanssiva patsas oli hauska yllätys keskellä raunioita! Dionysos (roomamalaisessa mytologiassa Bacchus) edusti myös hedelmällisyyttä. Ilmeisesti Pompeijissa nuoria naisia vihittiin Bacchuksen kulttiin, mutta kyseistä kulttia pidettiin rappiollisena muualla. Pompeijissa oli myös hyvin paljon eroottista meininkiä tarjolla. Bordelleja alueella oli ennen muinoin suunnilleen joka nurkalla ja mikäli lihalliset ilot eivät kiinnostaneet niin raakaa väkivaltaa tarjoiltiin amfiteattterissa galdiaattoreiden taisteluiden muodossa. Ihmiskunta ei siis ole muuttunut juurikaan sen suhteen, että seksi ja väkivalta ovat edelleen suosituimmat viihteen muodot. 
Raunioilla oli todella kuuma ja aurinkorasvasta huolimatta olkapäät ja niska punoittivat ravun värisinä kun pääsimme takaisin hotellille. Vesipullo on syytä olla mukana. Muuten läkähtyy. On myös syytä katsoa mihin astuu sillä raunioilla on elämää!! Pieniä liskoja siellä täällä. Ei sellaisten söpöläisten päälle halua astua.
Poistuimme Necropoli Di Porta Noceran kautta. Tällä , jopa puistomaisella alueella, sijaitsi erilaisia hautamonumentteja, joista osa vaikutti olevan jumalille tehtyjä kunnianosoituksia ja osa sitten ihan oikeita hautoja. Tästä en ole ihan varma sillä en löytänyt kyseisestä osasta riittävästi tietoja. Kaunista oli kuitenkin. 

Viinin jumala jorailemassa.

Tassut Pompeijissa.

Pink Floyd on joskus keikkaillut täällä.

Ihania pikkuliskoja!!

VESUVIUS

Tälle retkelle on syytä varautua hyvillä lenkkareilla ja vesipullolla. Vaikka vuorelle pääsee bussikyydillä, jää kiivettävää silti reippaasti. Jyrkkää rinnettä kavutessa voi usko loppua ja oheneva ilma tuntuu keuhkoissa, mutta näkymät huipulta palkitsevat. Itse kraateri on luonnollisesti hiekan ja kiven peitossa, mitään laavaa ei siellä pohjalla näkyvillä lillu, mikä on tietysti lohduttavaa. Niittykukkia ja perhosia näkee matkalla paljon. Ja näimme myös haukan! Olin siitä ehkä eniten innoissani. 

Koska bussikuljetus asettaa pienen aikataulun kiipeilyyn, oli vauhti pidettävä tasaisena. Mitenkään tuli persauksen alla ei tarvinnut kuitenkaan kiivetä ja kuviakin ehti hyvin ottaa. Tulivuoren huipulla kraaterin ”reunaa” kiertää kävelyreitti. Ihan ympäri ei sentään pääse. Pieniä kioskeja on matkan varrella joista voi ostaa esim. vettä ja matkamuistoja. 

Kävelyreitin hiekka lisäsi kiipeilyn ja alastulon haastavuutta eli varovaisuutta sai noudattaa. Alas tullessamme näimme ylöspäin kiipeävän miehen, joka oli peittänyt lenkkarinsa Lidlin muovikasseilla. Näin jälkikäteen ajateltuna, se taisi olla viisas temppu, sillä lenkkarit olivat todella ohuen harmaan tomun peitossa. Lenkkarit oli pakko huuhtoa kokonaan. 

Tätä retkeä en voi suositella mikäli sinulla on terveydellisiä pulmia, jotka vaikuttavat liikkumiseen. Omatkin leikellyt polvet olivat välillä koetuksella. Reitti on myös ajoittain hyvin jyrkkää mäkeä ylöspäin, joten jonkinasteista kuntoa vaatii huipulle pääseminen. Ohut ilma myös hengästyttää herkemmin. Paikalliset nuoret tuntuvat vierailevan vuorella useasti ja hiukan korpesi tällaisia keski-ikäisiä naisihmisiä kun nuori pojankloppi paahtoi tuhatta ja sataa meidän ohitse eikä vaikuttanut olevan mitenkään erityisen hengästynyt. Totesimme, että meillä on vain harjoituksen puutetta… ei ainakaan huono kunto.

GALLERIA BORBONICA aka The Bourbon Tunnel

Viimeinen päivä Napolissa tuli vietettyä lähinnä kaupunkia kierrellen. Matkakumppanini oppaassa kerrottiin maanalaisista tunneleista ja tietenkin niitä oli pakko lähteä etsimään!

Galleria Borbonica löytyy pieneltä sivukujalta Piazza Plebisciton takaa. Vico dei Grottone ei anna laisinkaan oikeaa käsitystä siitä mihin olet menossa. Valitsimme ns. Standard-kierroksen, jolle tuli hintaa 10€/hlö. Tämä hinta sisältää opastetun kierroksen. Oppaanamme toimi Rosella, energinen nuori nainen, joka osasi kertoa paikan historiasta mielenkiintoisia asioita. Tunneli ei ole ollut auki kovin montaa vuotta ja oli sattumaa, että se ylipäätään löytyi. Galleria Borbonica on ns. yksityinen museo ja se toimii pääsääntöisesti lahjoitusvaroin. Tunnelia tutkitaan edelleen ja sen ylläpito luonnollisesti vaatii rahaa. Pääsymaksuilla pidetään huolta, että toiminta voi jatkua. 

Tunneli alunperin kaivettiin kahden Piazzan välille. Kuninkaanlinnasta lähelle satamaa. Sen tarkoituksena oli mahdollistaa mm. kuninkaan nopea pakeneminen mikäli kapinalliset pääsisivät turhan lähelle. Kuningas itse ei koskaan ehtinyt tunnelia edes testata vaan ehti kuolla ennen sen käyttöönottoa. Tunneleissa on myös ollut kaupungin vesivarastot jotka siihen aikaan olivat altaita, joista kaupunkilaiset saivat  kaivoista nostaa ämpärillä vetensä. Vesi ei luonnollisesti ollut puhdasta ja koleraepidemia levisi Napolissa nopeasti. Kaivot suljettiin ja tunnelia käytettiin seuraavan kerran vasta toisen maailmansodan aikana. Sotilaat modifioivat tunneleita itselleen sopivaan käytöön mm. täyttämällä altaat (niissä ei ollut vettä enää, mutta tunnelin pohja oli mutainen) ja kaivamalla käytävät leveämmiksi. Tunneleita käytettiin myös evakuointiin pommitusten aikana ja siellä sijaitsi pieni sairaala. Oppaamme kertoi kuinka roskantäyttämä tunneli oli j työ saada kaikki historia näkyviin oli haastava. Seiniltä löytyi ihmisten jättämiä viestejä ja yksi nimi näkyi niin selvästi, että tutkijat päättivät selvittää kenestä oli kyse. Walter Waschke oli 9-vuotiaana raapustanut nimensä tunnelin seinään. Opas kertoi heidän kutsuneen yli 80-vuotiaan Walterin käymään kaivauksilla ja hetki oli ollut liikuttava. Walter ei ollut osannut kertoa ajastaan tunnelin suojissa muuta kuin sen, kuinka onnellinen hän oli ollessaan äitinsä kanssa turvassa. 

Kiertue päättyi vanhojen autojen ja vespojen sekä moottipyörien täyttämään käytävään. Autot olivat päätyneet sinne takavarikoituina erinäisistä syistä. Joidenkin autojen takaluukusta oli käyty kauppaa tupakalla ja vaatteilla. 

Retki oli todella mielenkiintoinen ja joka sentin arvoinen. Tällaisen peruskiertueen lisäksi, tarjolla on myös kolme muuta vaihtoehtoa, joten valinnanvaraa on. Niillä kiertueilla mm. voi päästä seikkailemaan lähemmin vesielementin kanssa. Kannattaa tutustua! On myös hyvä etukäteen selvittää millaista fyysistä kuntoa edellytetään, koska osa kierroksista voi olla astetta vaativampia ainakin mainoksen mukaan.

Viimeinen aito napolilainen pitsa. Taisi olla siksikin ehkä paras kun tiesi jo aloittaessaan ettei tätä saa sitten enää loppumatkalla.

Espanjalaisella korttelilla on ehkä hieman huono maine mutta minusta turhaan. En tuntenut oloani turvattomaksi tai pelännyt, että joku ryöstäisi.

Napolista jäi kaupunkina hyvä tunnelma ja voisin hyvin käydä siellä uudelleen. Myös läheiset saaret ja kaupungit vaikuttivat kiinnostavilta, joten Etelä-Italiassa lienee pakko vierailla uudelleen. 

Seuraavaksi suuntaamme jo entuudestaan tuttuun Roomaan. Päätin antaa itselleni kuvaushaasteen Roomaan, joten mustavalkokuvaa seuraavassa postauksessa luvassa. Ajattelin myös kuvailla 50mm kiinteällä obiskalla, koska se vain on jotenkin niin ihanan kevyt kantaa. :)

Matkakuumeilemisiin,

Johanna K