Due Torri ei hotellina ollut laadullisesti kovin kummoinen. Aamupala hyvä, mutta rakennus oli vanha ja vaikka äkkiseltään saattaisi kuvitella sen tarkoittavan charmia, niin kyllä se nyt enemmän tarkoitti ränsistynyttä. Henkilökunta oli kerrassaan herttaista, mutta ei se poistanut sitä tosiasiaa, että huoneessa haisi kosteus. Emme alkaneet nyt nostamaan meteliä asiasta, koska emme uskoneet huoneen vaihtamisella olevan mitään vaikutusta asiaan. Vanha talo mikä vanha talo. Siivoajatkaan nyt eivät kovin ahkeria olleet, lattia ei ollut puhtaimmasta päästä. Mutta emme nyt antaneet tämän haitata muutoin mainiota matkaa!
Näin valokuvaajan näkövinkkelistä tapahtui sitten se kauhein. Ulkoinen muistihärpäke alkoi ryttyilemään ja osa kuvista hävisi sen siliän tien. Tai sitten olen itse ajatuksissani ne survaissut bittiavaruuteen. Onni onnettomuudessa ehkä nyt sitten se, että hävinneissä kuvissa oli entuudestaan tuttuja kohteita ja ne tärkeimmät kuvat säilyivät. Harmittaa tietenkin silti.
Asetin siis itselleni haasteen kuvata mustavalkokuvaa ja kuvasin ne 50mm linssillä. Ihan vain huvin vuoksi. Ehkä se auttoi myös taas näkemään Roomaa hieman erilaisin silmin. Tämä taisi nyt olla kolmas kerta kun vierailen tässä kaupungissa. Aina se jaksaa ihastuttaa. Ulkoilmamuseota jaksaisi kävellä vaikka kuinka pitkään.
Tällä kertaa pääsimme vierailemaan kahdessa itselleni uudessa kohteessa: Protestanttien hautausmaalla sekä Villa Borghesen puiston alueella olevassa veistoksia ja maalauksia piukassa olevassa Galleria Borghesessa.
Hautausmaa oli kerrassaan kaunista katseltavaa. Liikuttavia hautakivia upeine patsaineen, suloisia kissoja, John Keatsin vaatimaton hautakivi ja löytyi sieltä yhden suomalaisen kuvanveistäjänkin hauta. En voi kuin suositella vierailua tällä hautausmaalla, jos sellaiset vähäänkään kiinnostavat. Yhtä kaunis kuin Pariisin hautausmaa. Ainakin minusta.
Galleria Borghesessa ei saanut valokuvata millään laitteella. Kunnioitin tätä sääntöä vaikka sitä monet rikkoivat kun vartijoiden silmä vältti. Sapetti kyllä kun yksikin ukko kiersi koko torpan kahdesti ja laittoi räpsytellen kännykällään ja kun hänelle huomautettiin kiellosta, niin hän totesi vain: "Tiedän." ja jatkoi kuvaamista. Ulos olisi moinen pitänyt nakata. Vaikuttavimmat patsaat olivat mielestäni "Apollo ja Daphne" (Berninin taidonnäyte: kuva) sekä David (myös Berninin tuotos: kuva).
Hautausmaa löytyy Piramiden aseman läheisyydestä. Google maps jouduttiin silti ottamaan käyttöön koska todellisuus ja kartta ei ihan vastannut sisäänkäyntiä etsiessä.
Pyramidi näkyy hienosti hautausmaalta. Kyseessä siis Cestiuksen pyramidi, joka on rakennettu haudaksi Gaius Cestiukselle.
Haaaaaauuuukotus! Tämä kisu oli selvästi ihmisiin tottunut ja haukotteli leveästi ja raukeasti minun häntä lähestyessäni kamerani kanssa.
John Keatsin hauta ja sen vaatimaton teksti: "Here lies one whose name was writ in water". Tarinan mukaan tämä oli Keatsin toive, kuin myös se, ettei hänen nimeään lukisi hautakivessä. Hän kun ajatteli, ettei hänen runojaan kukaan lukisi ja hän kuolemansa jälkeen työt katoaisivat merkityksettöminä kirjallisuuden historiaan. Toisin kävi.
Kissoille sai jättää ruokarahaa.
Kaunein hautakivi minkä olen koskaan nähnyt. Vaikuttava.
Lisää kissoja.
Tämän verran sain selville Johannes Takasesta:
"Kuvanveistäjä Johannes Takanen (1849 – 1885) eli lyhyen, mutta tuotteliaan elämän. Virolahdella syntynyt taiteilija lähti opintielle Viipurin kautta Helsinkiin. Varsinaiset kuvanveistäjän opinnot hän suoritti Tanskan kuninkaallisessa taideakatemiassa Kööpenhaminassa. Sieltä Takanen muutti Roomaan vuonna 1873 asuen siellä kuolemaansa saakka."
Lisää tietoa löytyy Johannes Takanen seuran verkkosivuilta, josta tuokin lainaus on otettu.
Matkalla Villa Borghesen puistoon törmäsimme Lelujen sairaalaan. Jokseenkin pelottavat näyteikkunat...
Näköalatasanteelta näkyi Vatikaaniin asti.
Federico Fellinin tietä
Roomasta jää tällä reisulla parhaimpana muistona kyllä hautausmaa ja Antica Pesa-ravintolan ruoka. Jos on yhtään halukas hiukan törsäämään rahaa ruokaan niin väittäisin, että se kannattaa tehdä täällä. Trasteveren alueella sijaitseva ravintola on tunnelmallinen ja monen julkkiksenkin suosima paikka. Joten siellä voi kyllä törmätä vaikka kehen. Viimeksi siellä aterioidessamme veteli Mick Jagger pastaa nassuunsa parin pöydän päässä.
Roomasta lähdemme jatkamaan päiväksi Padovaan. Sieltä tuskin lupailen mitään tekstiä tai kuvajuttua, mutta sen jälkeen on vuorossa Pistoia ja sitä kaupunkia odotan itsekin mielenkiinnolla!
Matkakuumeilemisiin,
Johanna K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti